Kevät on niin mahtavaa aikaa.
Kaikki on ruskeaa, harmaata, murtunutta ja likaista.
Ja silti saa iloita! Koska kaiken kuolleen alta on pursuamassa elämää esiin.
Maantienvarren pölyinen ojanpenkka joka osoittaa aurinkoon kertoi sen tänään.
Vihreitä ruohonkorsia kohoaa varovasti mutta päättäväisesti roskan alta esiin.
Purjeveneitä on laskettu vesille. Nuoret pyörivät koulunpihalla (etäisyyttä oli) ja ilonkiljunta kaikuu.
Ja lokit. Lokit huutavat kesää.
Niinhän mekin ollaan kuin ojanpenkka aurinkoa kohti, janotaan valoa ja lämpöä,
mutta ennen kaikkea koronan keskellä toivoa.
Blir inte trött att älska våren!
När allting är grått, brunt, dött och smutsigt, men ändå fylls man av glädje.
Snart börjar det ske.
Dikskanten vid vägen visade den idag, lutande mot solen suger den i sig värme och sant som det var
grönt börjar komma fram!
Segelbåtar har lagts i sjön, ungdomar cyklar runt omkring vid skolan, glädjerop ekar bara.
Och fiskmåsar, dom skriker sommar.
Vi är ju som dikskanten som lapar i sig solen, väntar och önskar ljus och värme.
Men mest av allt hopp, under denna tid.
