PERHE

Tinkan ensimmäinen vuosi

 

Vuosi sitten meille muutti pieni ja päättäväinen pallero, jolle annettiin pitkän pohtimisen ja äänestyksen jälkeen nimeksi Tinka.
Hakumatka Kruunupyystä illan pimeydessä oli jotenkin raastava. Säälitti pikkuinen joka vietiin sisarusten luota yhtäkkiä vain pois. Äidistä vierotus oli ihan muutama päivä sitten tapahtunut. Koko matka oli levoton ja sydän hakkasi varmaan kaikilla.
Kotiin tultua koko perhe istui lattialla ihmettelemässä  ja pentu vaelsi ympäriinsä ikuisuudelta tuntuvan ajan, muutaman tunnin kai,
ennen kuin nukahti omalle pedille.

Kaikki oli muuttunut. Ilta muistutti aivan liian paljon vauvan saapumista taloon. Ensimmäisenä yönä nukkui parhaiten pentu.
Jotenkin tilanne ei minusta ollut yhtään upeaa ja kivaa, lähinnä ahdistavaa. Mutta nyt tiesin että tarvitaan vain aikaa ja rentoa otetta.
Söpömpää otusta ei olisi voinut meille saapua, joka auttoi paljon, sekä se että meitä oli monta.
En tiedä milloin kaikki alkoi sujua ilman epämääräistä outouden tunnetta, mutta kyllä helpotti kun arki tuntui tavalliselta taas. Tunnustaa pitää että ajattelin yhdessä vaiheessa tämän olevan aivan varmasti ensimmäinen ja viimeinen koira joka meille tulee. Nyt en ihan tiedä, mutta ei tuota halua ajatella, koska meillä on nyt meille paras nelijalkainen perheenjäsen.

Ulkona rampattiin uskomattomat määrät, talvi asetti hyvät ja huonot puolensa. Kauhea pukeminen hidasti pennun kanssa ulos ryntäämistä ajoissa ennen lätäkön ilmestymistä lattialle. Toisaalta ulkona oli kylmää ja lumista, pikkuinen ei hirveästi viihtynyt, joten äkkiä toimitus ja takaisin sisälle.
Neljä kuukautta vanha Tinka oli melkolailla sisäsiisti, ensimmäisen juoksunsa jälkeen puolivuotiaana täysin.
Aika monta reissua ulos hankeen aamuyöstä on tehty. Ja käsittämättömän vähän siitä stressattu!
Tinka on reviiritietoinen, todellinen vahti ja paimentaja, metsästysvaistoa löytyy yllättäen myös ja rohkeutta vaikka jakaakin.
Tämä tarkoittaa että haukku lähtee herkästi.

Yllätyin (onhan tämä noloa) että koira ei ole vain rotunsa edustaja vaan aivan oma luonteensa…
Tinkan luonne on topakka ja itsenäinen. Syliin on alkanut haluta oikeastaan vasta syksyn aikana. Ja se on mahtavaa. Olkapäätä vasten ihan omasta halustaan nojaileva silkkinen sheltti sulattaa aivan varmasti sydämen. Kuka vain meistä istahtaa lattialle, käpertyy Tinka varmasti syliin.
Vieraiden kanssa on oikein rotunsa edustaja, tervehtii äänekkäästi, tarkistaa tulijan huolellisesti, antaa ehkä silitellä mutta poistuu nopeasti. Rauhoittuu aika pian omiin oloihinsa ja tarkkailee tilannetta rauhallisesti ja lopulta kyllästyy ja alkaa nukkumaan.

Mikä vuosi!
Yllätyksiä on ollut, yksi niistä on häpeä. On hävettänyt tiellä vastaantulijoita haukkuva koira niin että hikeä on saanut kuivailla. On pyydetty apua, on yritetty ja yritetään. Ei ole oikein osattu ja on tunnustettu että hankalaa on. On alettu vasta nyt tottumaan tähän koiraperhe elämään niin että enää vastaantulijat eivät hermostuta taluttajaa, se vaikuttaa toimivan hihnan päähän asti. Toisinaan.
Maalla vastaantulijoiden määrä on välillä nolla, totu siinä sitten.

Autoilu on hankalaa kun nelijalkainen matkustaja voi pahoin, ei tule ajeltua koiran kanssa huvikseen. Saattaahan tuo vielä helpottaa, voihan myös olla ettei.
Eniten on silti yllättänyt miten rakas tuo karvainen ystävä meille kaikille on.
Varsinkin meistä se joka eniten ja pisimpään vastusti koiran tuloa. Tompan sydän oli menetetty samalla ovenavauksella kun Tinka taaperteli ensimmäisen kerran sisään. Suoraan sydämeen tassutteli hän.
Kotikoira haluttiin, harrastaa ajateltiin lenkkeilyä ja ihan tavallista elämää maalla, metsälenkkeilyä varsinkin on harrastettu ihan hurjat määrät. Se on mahtavaa. Tinka kasvattaa meitä, me välillä onnistumme kasvattamaan vähän Tinkaa. Näin se menee.

Aikamoinen joululahja saatiin viime vuonna. Lahja joka antaa vain antamistaan.

 

 

 

Ett år har Tinka varit i vårt liv nu.
Ett år sen kom vi hem en mörk fredagskväll från Kronoby med liten hårboll på baksätet. Vi hade verkligen blandade känslor. Vi tyckte så synd om liten som mitt i allt hamnade i Öja, utan mamma o syskon. Väl hemma satt hela familjen på golvet och valpen gick omkring i huset en tid som kändes som evighet, troligen några timmar, sen somnade hon i sin säng. Men hon var så tapper och söt, så glädjen kom.
Dock påminde tiden allt för mycket tiden när vi har kommit hem från BB, men nu visste jag att det gäller att ta det lugnt och låta tiden gå, det blir alltid bättre. Och så var det nu också. Kommer inte ihåg när allt började kännas vanligt men nog var det roligt när det gjorde det.

Hon var ju den sötaste valp vi kunde tänka oss och vi var många som tog henne emot. Det gjorde första veckorna lättare. För mig åtminstone. Jag måste erkänna att jag undrade i början varför i fridens namn ville vi ha en hund?! Men den tanken försvann när tiden gick. Hon är bara den bästa möjliga liten hund vi kunde önska oss.
En vintervalp betyder att när valpen ska ut ska man vara dubbelt snabbare än på sommaren, för att en massa kläder ska kläs på innan man stormar ut i snön. O andra sidan behöver man inte vara ute så länge, lillen får kallt, gör sitt och sen kommer man fort in.
Fyra månader tog det, då var Tinka så gott som rumsren, efter första löp som halvårig var hon helt rumsren.

Hur många gånger ha vi rusat ut i snön på morgonnatten under första våren? Och hur lite vi har stressat över det?
Otroligt.
Tinka är en riktigt shetlandssheepdog, vaktar, vallar och en rolig egenskap till, jagar. Hon reagerar snabbt som blixt så allt detta betyder att hon skäller lätt och gärna. Måste också erkänna att kom aldrig att tänka på hur olika hundar är i naturen (jo på riktigt tänkt jag inte tanken..).
Vår Tinka vet vad hon vill och är självständig. Egentligen först under hösten har hon börjat längta efter famn. Vem än sitter på golvet kommer hon strax i famnen. En silkeslen sheltie som trycker sig mot en är nog en hjärtekrossare, sötaste som finns.
Mot gäster är hon lite avvaktande, låter kanske klappa lite, men går fort till sidan och vaktar tills hon tröttnar och börjar sova. En riktig sheltie.

Vilket år det har varit!
En av överraskningar har varit skam. Skam över att en hund skäller som tokig på vägen, hur kan inte vi få stopp på det här?! Svettigt och irriterande minst  sagt. Vi har bett om hjälp, tränat och tränar. Emellanåt lyckas vi, emellanåt inte. Mest har vi lyckats att växa själv under året. Det tycker jag påverkar på andra ändan av koppel mest. Så jobbet fortsätter.
Att man bor på landet hjälper inte heller. Ofta möter vi inte någon alls på vägen.

Men största och bästa överraskning är dock hur kär en hårig liten vän kan vara.
När hon tassade in från dörren för första gången, tassade hon in i hjärtan av oss alla. Men Tom var den som överraskades mest av den överväldiga ömhet man känner mot en hund. När hon tittar med sina runda ögonen på han, är det rätt lite han kan säga emot… 

En hemmahund önskade vi och en sån fick vi, vi kan försöka lär henne, men mest lär hon oss. 
A gift that keeps on giving, det är vad hon är!


 

Tinkan ensimmäinen vuosi Read More »

Aattoilta

IMG_4692

Jouluaatto, valkoinen maa, ihanaa jouluruokaa ja hyvää mieltä.
Tässä päiväunilta herännyt Saara ihmettelee ketä on tullut.
Sitten päästiin vauhtiin.

IMG_4699

Julafton, snö på marken, bästa julmat och gott sällskap.
Första bilden, Saara har just vakna och funderar vem har kommit till mommos.
Sen blev det roligt. 

IMG_4701 IMG_4731

Serkkutytöt ja minun vanha nukke.

IMG_4736

Tonttulakki pari minuuttia päässä, mutta tonttutyttö koko illan.
Saara jakoi paketit ilosta kiljahdellen ja tanssiaskelin. <3

IMG_4737 IMG_4738 IMG_4742

Max sai paketit myös, vaikka se olikin vähän jännittävää. :D

serkut

Aattoilta Read More »

Venetsialaisilta

IMG_6664 kopio

Muutama kuva tuulisesta ja hienosta venetsialaisillasta.
Saimme siltikin Wilman tänne seuraksemme, onneksi kotiin on lyhyt matka.
Saunomisen ja syömisen jälkeen istuimme Wilman kanssa laiturin päässä, vaatteita monta kerrosta, toisella varatäkki ympärillä ja kuunneltiin kun saaristo paukkui ja rätisi.
Pimeässä illassa tuikkivat tulet, veneiden valot, raketit, aallot loiskivat alla mustassa vedessä. Ja sitten nousi kuu.
Kuin valonheitin kirkkaalla taivaalla.
Kun istumalihakset puutuivat tultiin lämpimään ja kynttilöin valaistuun mökkiin.
Radion hiljainen ääni, vaimeat pamaukset ulkoa ja tuulen suhina.
Ihana mökkielämä.


IMG_6672 kopio

Några bild från den blåsiga venetziadkväll.
Vi fick i alla fall bästa sällskap, när Wilma kom till villan.
Tur att vi bor nära. :)
Efter bastu och mat satt vi med Wilma på bryggändan, en under täcket, många lager kläder på, och njöt av mörka kväll med tusentals raketer.
Överallt blinkade uteljus, båtarnas belysning, raketer. Vågorna skvalpade under oss i mörka vatten, vinden susade i vassen.
Sen kom månen fram. Som en stor strålkastare.
Till sist gick vi in i varm och mysig villa, ljus tända överallt.
Sköna villaliv.

IMG_6741 kopio

IMG_6712 kopio IMG_6717 kopio IMG_6726 kopio

Venetsialaisilta Read More »

Välipalalla

IMG_5112a

Kasvihuoneesta terveisiä.
Pieniä tomaatteja tulossa, maistettu on jo, pehmeän makuisia.
Kurkkuja tuli yksi, keltainen?
Mistä puutarhurille vinkiksi ensi satokautta varten, laita nimet muistiin mitä ostat.
Salaattia on syöty melkein koko kesä, tilli ei onnistu (pitkää onnetonta vartta vain kasvattaa), ja pieniä paprikoita vielä tulossa.
Hirveän kiva sieltä on syömistä hakea!

IMG_5118a

Hälsningar från växthuset.
Små tomater coming up, smaka har vi gjort, söta och goda är dom.
En gurka (gul?) kom. Trädgårdsmästaren får bara nästa år skriva upp vad man köper för plantor, gurkan var ganska så -speciell.
Sallad har vi ätit hela sommaren, dill lyckades inte alls och små paprikor är ännu på kommande. Jättetrevligt att hämta någonting att äta från egen växthus!

IMG_5109aIMG_5100a

Uudet kengät mammalle, näillä tennareilla on tosi hyvä kävellä.
Toiset Vansit jo minulla. Nuorilta oppii kaikenlaista.
Hirveän kiva olla vastassa koulusta palaavia teinejä.
Juodaan kahvit yhdessä, vähän välipalaa ja paljon juttua koulusta.
Opettajista, kavereista, mopoilusta, opiskelusta.
Olen vähän opetellut tuota kuuntelemisen taitoa. Tulee todella nopeasti
teinimäiseen valitukseen (ruoka, vaatteet, opettajat…) vastattua niin kuin nyt äidit vastaa. Eli yrittää oikaista, neuvoa, olla  -äiti.
Jos jaksaa joskus nielaista huulille kohonneen ”niin niin, mutta kun sun täytyy ajatella että…” ja vaan nyökätä että juu, on se haastavaa, tapahtuu jotain.
Saa jakaa toisen maailmaa.
Mutta kun juuri olivat niin pieniä, nytkö jo pitää välillä uskaltaa luottaa että oppi on mennyt perille? Että nytkö jo tajuavat hieman itse?
Saa silti vielä neuvoa, lastenpsykiatri Jari Sinkkosta lainatakseni turhan hurjiin pyyntöihin voi vastata: – Niin kauan kuin orbitofrontaalinen aivokuoresi on kesken, älä unta nää.

IMG_5097aNya skor för mig. Vans tycker jag om, jättebekvämt att använda.
Man lär sig från ungdomar.
Så glad att kunna vara hemma emellanåt när kommer från skolan.
Att koka kaffe, äta lite mellanmål tillsammans, diskutera om skolan, kompisar, mopedkörning. Jag har försökt lära mig att lyssna mera än förr.
Det kommer så naturligt och snabbt som tusan, mammareaktion, man ska ju berätta till ungarna, hur ska dom annars veta?
Men om man någongång orkar vara tyst när det känns så jobbigt med kläder, skolmat, lärarna, kompisar osv. händer det någonting.
Man får dela på ett annat sätt.
Klart det är jobbigt att vara ung, inte skulle man byta plats inte.
Det är bara att det kom så fort, just var dom så små. Ska man nu redan lita på att de börjar veta? Att de minns vad man har försökt lära dom?
Än få man hjälpa till, än är de inte vuxna.
Som barnpsykiater Jari Sinkkonen sade, hur man ska svara till alltför vilda förfrågningar: – Så läng din orbitofrontal hjärnbarken är omogen, ingen chans what so ever.

Välipalalla Read More »

Koulun päättäjäiset

 

Yhdeksän vuotta peruskoulua.
Onnellista että päättäjäispäivänä saa olla kiitollinen
päivistä ja vuosista, opettajista ja kavereista.
Onnellista että edessä on luottavainen asenne tulevaisuuteen.
Mutta aivan ensin edessä on kesäloma!
80-luvulla peruskoulun päättäneenä ihailen näitä nuoria miehiä jotka
ehdottomasti halusivat puvut päälle päättäjäisiin.
Meillä on kasvamassa hieno nuori sukupolvi,
niin se on!

Nio års grundskola är nu bakom oss för
sonens del.
Vilken glädje att se tillbaka med tacksamhet för åren i skolan.
För lärarna, för kompisarna.
Vilken glädje att man ser tryggt mot framtiden.
Jag beundrar så dessa unga män i sina kostymer. När man själv
har gått ut grundskolan på 80-talet liksom. Så bussigt!
Vi har verkligen en fin ny generation som växer.
Men först, sommarlov!

Koulun päättäjäiset Read More »

Toukokuun kiireitä

Kuvia vielä viime viikolta.
Pojat ahersivat yläkoulun lopputyön parissa viikon verran.
Mönkijän kunnostus pienistä palasista lopputuotteeseen vaati kovaa työtä.
Ja viimeisiä viilauksia tehtiin tietenkin lopputyön jättöpäivän aattona.
Illalla puolen yön aikaan keittiön pöydän ääressä raportin parissa ahertavat nuoret miehet alkoivat jo jonkin verran venyttää hermoa.
Itse kun yrittää pakata isoa kuvauskeikkaa varten ja
pikkuisen vaikka nukkuakin ennen lähtöä. :)
Valmistahan siitä tuli eikä voinut kuin ihailla sitä antaumusta jolla työhön paneuduttiin!
Tämä toukokuu näyttää olevan yhtä projektia toisensa
perään ja välillä päällekkäin. Mutta.
Ihanaa elämää!
Ja kohta pakataan matkalaukut kohti Välimeren rantaa. :))

Bilderna är från förra veckan.
Pojkarna jobbade hårt med skolans slutarbete hela veckan.
Gammal mönkijä förvandlades till en masterpiece!
Förstås drog det till sista kvällen före inlämningsdagen innan det var färdigt.
Ännu halv tolv tiden på natten satt två unge man vid vår köksbordet och arbetade ihop rapport. Då, började kanske mammas nerver vara en aning överbelastade
.
Själv skulle man ju packa och åka iväg mot en stor fotojobb följande morgon.
Men. Man kunde ju inte annat än beundra pojkarnas entusiasm och hårt arbete.
Det blev färdigt.
Detta liv alltså. Härligt!
Majmånad tycks vara fullpackade med projekt efter en annan.
Och snart, snart ska vi packa väskorna och flyga mot Medelhavet. :))

Suzuki. Masterpiece.

Toukokuun kiireitä Read More »

Aurinkoa ajatuksesta

Harmaa keskiviikkoaamu on valjennut. Muistelen tässä alkuvauhtia saadakseni erään facebook ystävän kommenttia jokin aika sitten. Se meni jotenkin näin: keräilen leluja lasten jäljiltä, ovat siirtyneet toiseen nurkkaan touhuamaan, tiskikone hurisee, on syöty ja jäljet on korjattu, ihana ihana arkipäivä!

Olen syyllistynyt aika monesti arkiurputukseen, taas tätä ikuista makaroonin keittämistä. Silloin yritän muistaa nipistää itseäni, vaikene nainen, on koti, on lapset, on mies, (ei missään tietyssä järjestyksessä..) on terveys. Listaa riittäisi, se on pitkä, sen takia kannattaa ottaa pari ilon loikkaa!

Nyt loikkaan seuraavaksi kahvinkeittimelle, pikku tilkka vielä ja kääritään hihat! Hiphei ja hyvää keskistä viikkoa! :)

En grå onsdags morgon. Tar fart till vardagen med hjälp av en facebook vän som skrev så fint några veckor sen: plockar undan leksaker barnen har lämnat bakom sig, de leker redan annanstans, diskmaskinen surrar, har ätit med familjen och städat bort, ljuvlig vardagen!

Många gånger har jag stått och klagat framför spisen, detta eviga makaron kokandet! Då försöker nypa mig själv i armen, tyst kvinna! Att ha familjen, hem, hälsan, ja listan är lååång, att ha kärlek omkring sig, ljuvlig ljuvlig vardagen! En utmärkt orsak att ta en hopp av glädje minsann!

Nu tänker jag ta en hopp till kaffekokaren och ta en kopp till! Ha en super onsdag kära ni!

Aurinkoa ajatuksesta Read More »